KiinteistöVELI BLOG

Artikkelit kategoriassa KiinteistöVELI

Nauti kuin viimeistä kesäpäivää

Kesä on aikaa, jolloin ehtii lataamaan akkujaan ja nauttimaan Suomen suvesta. Silloin myös kiinteistöhuoltofirmojen ainainen kiire hellittää. Kesällä vain nurmikko kasvaa, mutta sekään ei kasvullaan pääse yllättämään. Kesällä kaikki on hyvin.

Silloin, kun on aika heittää uimashortsit jalkaan ja lähteä rannalle nauttimaan, kannattaa miettiä, miten omaa toimintaansa voisi kehittää. Ei sen nauttimisen, tai niiden shortsien, vaan sen oman kiinteistöhuoltotoiminnan suhteen. Kesä ja kesäaktiviteetit ovat itsessään oivia ajatustenherättäjiä – loma mukaan lukien.

Kukaan ei jaksa loputonta stressiä ja kiirettä, joten kesäloma tulee usein tarpeeseen. Lomalle suuri kunnia ja kiitos. Itsekin nautimme lomaa tyypillisimmin viikon tai parin pätkissä, koska se on optimaalisin meidän pienemmälle tiimillemme.

Kesäkuukausia on kuitenkin kolme ja vaikka pitäisi kuukaudenkin loman, siihen jää aikaa kaikenlaiselle kehittämiselle. KiinteistöVELI-tiimissä olemme käyttäneet kesät aina hyödyksemme ja suurin syy siihen on yksinkertainen: asiakkaat ovat pitkälti lomilla. Näin ollen myyntitapaamisia ei kannata järjestää ja asiakaspalvelupuhelitkin vähenevät merkittävästi. Tällainen rauha kannattaa käyttää hyödyksi ja suunnata se toiminnan kehittämiseen.

Kehittäminen kiinteistöhuoltoyhtiön tapauksessa voi merkitä lisätalojen ottamista, porukan palkkaamista, päivystyksen ulkoistamista tai uuden toiminnan digitalisointia ja nykyaikaistamista. Näitä ei tarvitse kaikkia tehdä samana kesänä, mutta kesäisin on muita vuodenaikoja helpompaa tehdä isoja muutoksia firmassa. Muutokset voidaan viedä läpi rauhallisemman kesän aikana ja varsinaiseen tulikokeeseen se pääsee syksyllä. Jos jotain yllätyksiä tai harjoittelua ilmenee, se painottuu kesäkaudelle. Ja silloin jos koska on aikaa hieman ihmetellä tai harjoitella.

Äärimmäisen hyvää kesää kaikille ja onnea ja menestystä uuden kehittämiseen ja oman toiminnan miettimiseen. Yksi suurempi kehitysprojekti kesälle riittää – kesiähän tässä elämässä riittää.

 

PS. (tämä on mainos): Jos päätätte kehittää toimintaanne nimenomaan työskentelynne ja digitalisoinnin saralta, pieni vinkki: uudet asiakkaat saavat KiinteistöVELIn nyt -20% ja maksuttoman tietojen siirron kaupan päälle. Voimassa 15.6.2016 asti!

Lue lisää: kiinteistoveli.fi/jarjestelma-kesalla-kuntoon/.

Yleinen · Ei kommentteja

· · · · · · ·

Talvi 2015-2016 lumitilanne

 

Joulukukuun 2015 lumimäärä

Joulu on jo ovella, mutta lunta eteläisessä Suomessa varsin vähän! Huoltoyhtiöiden kannalta lumi on arvaamatonta ja vaatii joskus yllättäviä ja välittömiä toimia. Toisin kuin nurmikko, lumenajo ja hiekoitus pitää hoitaa hetimmiten, eikä siinä voi odotella muutamia päiviä. Lunta ei ole vuoden 2015 lopulla hirveitä määriä pyryttänyt eteläisessä Suomessa, mutta tammikuussa sitä varmaan on tulossa reippaammin myös etelään.

Kävimme läpi Tilastokeskuksen lumimääriä ja vuosiin 2013 ja 2014 verrattuna maamme on aika vahvasti jakautunut puolivälistä kahtia lumimäärän suhteen. Lunta on kumpanakin vuonna vastaavaan ajankohtaan nähden ollut enemmän koko maassa.

 

Lumimäärät joulukuu 2013

Lumimäärät joulukuu 2013 (Lähde: Tilastokeskus)

Lumimäärät joulukuu 2014

Lumimäärät joulukuu 2014 (Lähde: Tilastokeskus)

Lumimäärät joulukuu 2015

Lumimäärät joulukuu 2015 (Lähde: Tilastokeskus)

 

Siitä huolimatta, että lunta on nyt vähän koko maassa, olkaa varuilllanne tammikuun osalta! Kun katsotaan vuosien 2013, 2014 ja tämän vuoden tammikuuta, niin lunta on odotettavissa paljon:

 

Lumimäärät tammikuu 2013

Lumimäärät tammikuu 2013 (Lähde: Tilastokeskus)

Lumimäärät tammikuu 2014

Lumimäärät tammikuu 2014 (Lähde: Tilastokeskus)

Lumimäärät tammikuu 2015

Lumimäärät tammikuu 2015 (Lähde: Tilastokeskus)

 

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: koko KiinteistöVELI-tiimi toivottaa rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2016! Toivotaan, että lumentulo pysyy inhimillisellä tasolla 🙂

Yleinen · Ei kommentteja

· · · · · ·

Lumen auraus

Vaikka tämän talven lumi vielä odotuttaa itseään, niin kyllä sieltä vielä tulee ne lasten (miksei myös aikuistenkin) rakastamat keltaiset valkeat lumikinokset. Tämähän tarkoittaa myös, että se samainen pihakatu ja parkkipaikka eivät välttämättä ole käyttökunnossa, varsinkin jos lunta sattuu olemaan reiteen asti. Silloin saattaapi matkanteko päättyä auton jumittuessa oman parkkiruudun ympärillä oleviin nietoksiin (pois lukien maasturit ja pickupit), ellei joku arjen sankari kurvaisi pienkaivinkoneellaan pelastamaan parkkipaikan vangiksi jääneitä autoja auraamalla pahat lumet nättiin kasaan. Ja kyllähän se autolle menokin varmasti helpottuu kun lumessa tarpomisen sijaan voi kävellä aurattua pihatietä pitkin joka aurauksen jälkeen on saanut ripauksen hiekkaa muuten sileälle peilipinnalleen.

Moni pahaa aavistamaton asukas ei lumenaurausta osaaUntitled arvostaa ennen kuin se on jäänyt omalta pihalta tekemättä, ja töihin lähtö viivästyy ylitsepääsemättömän hangen myötä, ja vain silloinkin keksitään valitettavasti vain negatiivista sanottavaa. Sama juttu jos vaikka pihan hiekoitus on jäänyt puolitiehen tai jopa kokonaan unohtunut. Onhan se ymmärrettävää että palautetta annetaan, mutta sitä annettaessa tulisi myös ottaa tietyt seikat huomioon. Jos lunta sataa mielettömiä määriä lyhyessä ajassa, ei siihen välttämättä olla varauduttu, vaikka kaikki lapion varteen kykenevät onkin jo työn touhussa. Palautetta saa ja pitää antaa, kunhan muistaa että sen ei aina tarvitse olla negatiivista, positiivinen palaute saattaa olla hyvin tervetullut ja antaa arvostusta tehdylle työlle.

KiinteistöVELI-käynneistä opittua

Kuten viime kevään markkinatutkimuksessakin, olemme nyt kesän aikana kiertäneet ja kierrämme edelleen läpi yrityksiä, jotka tekevät kiinteistönhoitoa. Tässä vaiheessa tapaamisista on jäänyt vain positiivisia mielikuvia. Ajattelimme nyt jakaa vähän kokemuksiamme ja kertoa niistä asioista, joista olemme kesän tapaamisissa keskustelleet ja joista olemme jälleen oppineet uutta.

 

(lisää…)

Saunavuorolista

Viikko alkaa olla lopuillaan ja sehän merkitsee montaa asiaa niin huolto- kuin taloyhtiössäkin, mutta yksi asia on varmaa. Viikonloppuisin lukuisat ihmiset saunovat. Kun taloyhtiön saunavuorolista on ajan tasalla, sujuu saunominen mukavasti ja jouhevasti. Saunavuorolistan tarkoitus on myös välittää saunojien tiedot isännöitsijälle mahdollista saunamaksua varten.

Joskus yksinkertaiseltakin kuulostava saunavuorolista ei aina ole helposti ylläpidettävä. Kun saunavuorolista on vain saunan oveen asetettu paperi, voivat tiedot pian vanhentua ja aiheuttaa närää asukkaiden, huoltoyhtiön ja isännöitsöijän välille. Saunavuorolistan ylläpidosta vastaa yleensä huoltoyhtiö, mutta laskuttamisesta isännöitsijä. Kun huoltoyhtiö muuttaa listaa, pitää isännöitsijälle saada päivitetty tieto välittömästi. Tai jo ei välittömästi, niin vaikka nyt edes kuukauden sisällä.

(lisää…)

Oven avaus

Avainten hukkumisesta tai unohtamisesta aiheutunut oven taakse jääminen – lieneekö mukavampaa tunnetta olemassakaan? Onneksi useimmiten rappukäytävän ulko-ovesta löytyy kiinteistöhuollon päivystysnumero, johon voipi soitella ja pyytää apua hankalaan ongelmaan. Valitettavaa kyllä ne ovet eivät tuosta noin vain aukene sormia napsauttamalla (ellei satu asumaan älykodissa mutta silloinkin avautuminen vaatii oman peukalonjäljen), vaan paikalle pitää hälyttää huoltomies, joka voi suurmahdin omaavalla yleisavaimellaan pelastaa asukkaan. With great power comes great responsibility.

Mutta niin kuin useimmat asiat tässä maailmassa, myös tämä lysti maksaa. Usein ovenavaus on yöaikaan kalliimpaa kuin päiväsaikaan. Ongelmia saatetaan kohdata, mikäli puhelinkin on kadonnut, mutta varsinaisen esteen voi muodostaa henkilöllisyystodistuksen puute. Jos huoltoyhtiö ei voi varmistaa, kuka henkilö on asuntoon tulossa sisälle, on riskialtista avata ovea tuntemattomalle. Jos huoltoyhtiö pystyy tarkistamaan asunnon tiedot jostain järjestelmästä, voidaan henkilöllisyyttä pyrkiä varmentamaan tarkentavilla kysymyksillä kuten asukkaan syntymäajalla, kaikilla etunimillä ja asunnon mahdollisilla muilla asukkailla.

(lisää…)

Pahvinkeräyksen tyhjennys

Kuvalähde: pixabay.com

Lähde: http://pixabay.com/en/earth-globe-eco-recycle-arrows-158805/

On hienoa että kestävä kehitys on otettu huomioon taloyhtiöissäkin eri kierrätyslaatikoiden muodossa. Lainsäädäntö pakottaa suuret taloyhtiöt järjestämään jätehuollon laajemmin, mutta kaikista taloyhtiöistä yleisimpiä lajittelumahdollisuuksia lienevät kartongin- ja paperinkeräyslaatikot. Vielä kierrätysmahdollisuuden olemassaoloa hienompaa on se että ihmiset käyttävät niitä oikein eivätkä lajittelulaatikot ole vain koristeena.

(lisää…)