KiinteistöVELI BLOG

Uusi vuosi 2020

Alkuun pahoittelemme tyhjää vuotta 2019. Emme ole julkaisseet uusia kirjoituksia ensimmäisen jälkeen. Tänä vuonna yritämme korjata tilanteen ja julkaista kirjoituksia useammin!

Uusi vuosikymmen alkaa Etelä-Suomen osalta leudossa säässä, joka näkyy kiinteistöhuollossa oleellisella tavalla. Onhan liukkaudentorjunta osa kiinteistöhuollon arkea.

Ne eteläisemmässä Suomessa toimivat yritykset, jotka tarjoavat lumitöitä erillistöinä, voivat tänä vuonna olla normaalia kireämmässä tilanteessa. Koneita harvemmin hankitaan käteisellä, joten kustannukset juoksevat jatkuvasti, mutta laskutettavaa työtä ei kerry niin kuin on suunniteltu.

Lämpötila on vuodenaikaan nähden korkea eteläisessä Suomessa, eikä tammikuun ensimmäisellä puoliskolla ole nähtävissä dramaattista muutosta siihen.

Uskomme kuitenkin vahvasti siihen, että lämpötila laskee viimeistään tammikuun lopulla ja ainakin hiekoitusta riittää tehtäväksi kaikille. Toivotaan, että pian saadaan kunnon pakkassäät ja päästään tekemään lumitöitä.

Ne yritykset, joilla lumityöt kuuluvat kiinteään sopimushintaan voivat huokaista helpotuksesta ja vahvistaa taloudellista asemaansa.

Yleinen · Ei kommentteja

arrow-left Muikean mainiota vuotta 2019
Edellinen kirjoitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *