KiinteistöVELI BLOG

Artikkelit kategoriassa kesä

Nauti kuin viimeistä kesäpäivää

Kesä on aikaa, jolloin ehtii lataamaan akkujaan ja nauttimaan Suomen suvesta. Silloin myös kiinteistöhuoltofirmojen ainainen kiire hellittää. Kesällä vain nurmikko kasvaa, mutta sekään ei kasvullaan pääse yllättämään. Kesällä kaikki on hyvin.

Silloin, kun on aika heittää uimashortsit jalkaan ja lähteä rannalle nauttimaan, kannattaa miettiä, miten omaa toimintaansa voisi kehittää. Ei sen nauttimisen, tai niiden shortsien, vaan sen oman kiinteistöhuoltotoiminnan suhteen. Kesä ja kesäaktiviteetit ovat itsessään oivia ajatustenherättäjiä – loma mukaan lukien.

Kukaan ei jaksa loputonta stressiä ja kiirettä, joten kesäloma tulee usein tarpeeseen. Lomalle suuri kunnia ja kiitos. Itsekin nautimme lomaa tyypillisimmin viikon tai parin pätkissä, koska se on optimaalisin meidän pienemmälle tiimillemme.

Kesäkuukausia on kuitenkin kolme ja vaikka pitäisi kuukaudenkin loman, siihen jää aikaa kaikenlaiselle kehittämiselle. KiinteistöVELI-tiimissä olemme käyttäneet kesät aina hyödyksemme ja suurin syy siihen on yksinkertainen: asiakkaat ovat pitkälti lomilla. Näin ollen myyntitapaamisia ei kannata järjestää ja asiakaspalvelupuhelitkin vähenevät merkittävästi. Tällainen rauha kannattaa käyttää hyödyksi ja suunnata se toiminnan kehittämiseen.

Kehittäminen kiinteistöhuoltoyhtiön tapauksessa voi merkitä lisätalojen ottamista, porukan palkkaamista, päivystyksen ulkoistamista tai uuden toiminnan digitalisointia ja nykyaikaistamista. Näitä ei tarvitse kaikkia tehdä samana kesänä, mutta kesäisin on muita vuodenaikoja helpompaa tehdä isoja muutoksia firmassa. Muutokset voidaan viedä läpi rauhallisemman kesän aikana ja varsinaiseen tulikokeeseen se pääsee syksyllä. Jos jotain yllätyksiä tai harjoittelua ilmenee, se painottuu kesäkaudelle. Ja silloin jos koska on aikaa hieman ihmetellä tai harjoitella.

Äärimmäisen hyvää kesää kaikille ja onnea ja menestystä uuden kehittämiseen ja oman toiminnan miettimiseen. Yksi suurempi kehitysprojekti kesälle riittää – kesiähän tässä elämässä riittää.

 

PS. (tämä on mainos): Jos päätätte kehittää toimintaanne nimenomaan työskentelynne ja digitalisoinnin saralta, pieni vinkki: uudet asiakkaat saavat KiinteistöVELIn nyt -20% ja maksuttoman tietojen siirron kaupan päälle. Voimassa 15.6.2016 asti!

Lue lisää: kiinteistoveli.fi/jarjestelma-kesalla-kuntoon/.

Yleinen · Ei kommentteja

· · · · · · ·

Paluu arkeen ja alkavaan syksyyn

Suomen lyhyt kesä on kaikin puolin erityislaatuinen. Sen useimmiten katsotaan alkavan juhannuksesta, vaikka useimmat juhannukset kohtalaisen koleita ovatkin. Tänä vuonna parhaana lomakuukautena tunnettu heinäkuu oli ennätyksellisen kylmä ja varsinaisesti lämpötilojen puolesta kesä koitti kunnolla vasta elokuussa. Muistamme kuitenkin sen yhden ja kuuluisan heinäkuisen viikonlopun, jolloin hellerajat ainakin miltei paukkuivat. Niille huoltohenkilöille, jotka olivat heinäkuun töissä ja pitivät tai pitävät lomaansa elokuussa: onneksi olkoon! Tänä vuonna ajoitus oli äärimmäisen onnistunut!

Väistyvä kesä ja alkava syksy tuovat tullessaan lukuisia muuttoja etenkin kaupunkialueilla – vilkkaimpia muuttokuukausia ovat nimenomaan elo- ja syyskuu. Etenkin nuoret aloittavat esimerkiksi opintoja uudessa asunnossa, osa muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen ja usein myös uusiin työsuhteisiin lähdetään syksyllä. Muuttoliike näkyy huoltoyhtiön arjessa myös. Uudet asukkaat pitää paitsi saada huollon järjestelmään talteen, mutta etenkin nuorille ensimmäistä kertaa yksinasuville pitää usein viestiä myös mahdollisia ohjeita. Näitä voivat olla vastuunjakotaulukot, tiedot eri talojen käytännöistä ja mahdollisesti oikeat toimintatavat yllättävien tilanteiden varalta.

Huoltoyhtiöt pääsevät siis räväkästi kiinni syksyyn, jota varten on toivottavasti ehditty edes vähän ladata akkuja kesällä. Ennen lumien tuloa koittaa hetkellinen hengähdystauko kaikkein kiireisimpään alkuun, kunnes taas talvi saapuu. Yritetään pitää se vielä kaukana ja poissa mielistä ja nautitaan nurmikonleikkuusta, jota ei yleensä tarvitse keskellä yötä lähteä tekemään.

Nuorille ensiasujille muistutuksena: vaikka verkkosivulla vikailmoituksen teko on helppoa ja kätevää, pitää akuuteissa tilanteissa (kuten vesivahinko) ottaa yhteyttä puhelimitse huoltoyhtiöön. Ja välittömästi!

Kesä vs talvi

KESÄSuomen lämpimin vuodenaika on jälleen täällä ilahduttamassa ja tuomassa valoa ja lämpöä. Kesällä huoltoyhtiöillä on töitä, kuinkas muutenkaan. Silti muutamia positiivisia seikkoja kesästä:

  • kesäisin ei ole lunta
  • kesäisin muutetaan vähemmän
  • kesäisin oleillaan asunnoissa vähemmän
  • kesäisin ei tarvitse hiekottaa
  • kesäisin ei tarvitse ajaa lunta

Lumi on tipotiessään ja toivottavasti pitkään. Vaikka kesäisin ajetaan nurmikkoa, ei se pääse yllättämään samalla tavalla. Yhtenä aamuna ei joudu heräämään niin, että ruoho olisi kasvanut monta metriä ja ihmiset eivät pääsisi töihin sen takia.

Töitäkin tehdään vähemmän, eikä kellään ole niin kiire! On siinä kesässä jotain negatiivistakin – ihmiset käyttävät kaupungeissakin enemmän alkoholia ja joskus yllättäviä ja ikäviä siivouskeikkoja voi tulla. Silti näiden asioiden jälkeen voidaan todeta kesän olevan hieno juttu huoltoyhtiön kannalta. Nautitaan siis siitä!

KiinteistöVELI-tiimi ja KiinteistöVELI-blogi toivottavat kaikille hauskaa juhannusta ja päivystäjille rauhallista aikaa!

Yleinen · Ei kommentteja

· · · ·

KiinteistöVELI-käynneistä opittua

Kuten viime kevään markkinatutkimuksessakin, olemme nyt kesän aikana kiertäneet ja kierrämme edelleen läpi yrityksiä, jotka tekevät kiinteistönhoitoa. Tässä vaiheessa tapaamisista on jäänyt vain positiivisia mielikuvia. Ajattelimme nyt jakaa vähän kokemuksiamme ja kertoa niistä asioista, joista olemme kesän tapaamisissa keskustelleet ja joista olemme jälleen oppineet uutta.

 

(lisää…)