KiinteistöVELI BLOG

Artikkelit kategoriassa pakkanen

Mikä lumenluonnissa on hankalinta?

Talvi on huoltoyhtiöille ehkä kaikkein kinkkisintä aikaa – ei vain siksi, että työt alkavat reilusti ennen auringonnousua. Eikä vain siksi, että ollaan ulkona, vaikka olisi kylmä. Kinkkisen talvesta tekee lumi, tuo upea ja valkoinen maan päälle laskeutuva verho. Lumi, joka mahdollistaa lasten, ja miksei aikuistenkin, pulkkamäkiajelut, hiihtämisen ja monen muun talviurheilulajin. Tämä valkoinen kiusankappale on se pahin perkele kaikista.

Mikä siitä lumesta nyt niin pahan tekee? Lumi tuo kuitenkin valoa synkkään ja iloa elämään. Lumessa kaikkein vaikeinta on sen arvaamattomuus. Syksyllä ei voi koskaan tietää, kuinka luminen talvi tulee. Lumen tuloa ei pysty edes arvioimaan vaikka jo olisi talvi. Säätiedotteet ovat tärkeitä ja arvokkaita suuntaa-antavia veikkauksia, jotka kuitenkin tarkentuvat varsin myöhään. On erityisen vaikeaa saada kaikki maahan satanut lumi aurattua heti kun se laskeutuu. Jos lunta tulee paljon, on se vielä vaikeampaa. Ei siksi, että homma itsessään olisi mahdoton, vaan lähinnä siksi että aurauskalustoa ei aina ole turhan panttina odottamassa. Mikäli kalustoa on, sekin voi vioittua tai kaikkialle ei ehditä heti. Silloin huoltoyhtiöissä tehdään pitkää päivää. Käydään hiekoittamassa teitä ja pyritään takaamaan jalankulkijoiden esteetön ja vaaraton kulku. Helppoa se ei aina ole.

 

Yleinen · Ei kommentteja

· · · ·

Lumen auraus

Vaikka tämän talven lumi vielä odotuttaa itseään, niin kyllä sieltä vielä tulee ne lasten (miksei myös aikuistenkin) rakastamat keltaiset valkeat lumikinokset. Tämähän tarkoittaa myös, että se samainen pihakatu ja parkkipaikka eivät välttämättä ole käyttökunnossa, varsinkin jos lunta sattuu olemaan reiteen asti. Silloin saattaapi matkanteko päättyä auton jumittuessa oman parkkiruudun ympärillä oleviin nietoksiin (pois lukien maasturit ja pickupit), ellei joku arjen sankari kurvaisi pienkaivinkoneellaan pelastamaan parkkipaikan vangiksi jääneitä autoja auraamalla pahat lumet nättiin kasaan. Ja kyllähän se autolle menokin varmasti helpottuu kun lumessa tarpomisen sijaan voi kävellä aurattua pihatietä pitkin joka aurauksen jälkeen on saanut ripauksen hiekkaa muuten sileälle peilipinnalleen.

Moni pahaa aavistamaton asukas ei lumenaurausta osaaUntitled arvostaa ennen kuin se on jäänyt omalta pihalta tekemättä, ja töihin lähtö viivästyy ylitsepääsemättömän hangen myötä, ja vain silloinkin keksitään valitettavasti vain negatiivista sanottavaa. Sama juttu jos vaikka pihan hiekoitus on jäänyt puolitiehen tai jopa kokonaan unohtunut. Onhan se ymmärrettävää että palautetta annetaan, mutta sitä annettaessa tulisi myös ottaa tietyt seikat huomioon. Jos lunta sataa mielettömiä määriä lyhyessä ajassa, ei siihen välttämättä olla varauduttu, vaikka kaikki lapion varteen kykenevät onkin jo työn touhussa. Palautetta saa ja pitää antaa, kunhan muistaa että sen ei aina tarvitse olla negatiivista, positiivinen palaute saattaa olla hyvin tervetullut ja antaa arvostusta tehdylle työlle.